5.4.2013
Ensimmäiset kevätpoiminnat ovat juhla. Juhla, jonka yritän aikatauluttaa huolella. Sovin tarkkaan ensimmäisen vihreän poiminta,-pakkaus, ja lähetysajat ja sen jälkeen puristin kynnet kämmeniin ja odotin. Se lähti matkaan kun poimintaa oli kestänyt vajaan viikon, menestys! Kerroin siitä kaikille jotka halusivat kuunnella. Heti sitten se katosikin omille teilleen.
Äiti ja isä sanoivat aina ettei karhua kannata nylkeä ennen kuin sen on kaatanut. Se merkitsee että kunnioituksen puute potkaisee omaan nilkkaan. Olin syönyt karhuni karvoineen päivineen ennen kuin näin ensimmäistäkään vihreätä lehteä.
Oikeastaan en odottanutkaan että asiat kävisivät helposti. Eivät nyt tai ylipäänsä koskaan, sillä rakentavat vaikeudet ovat tarpeellinen osa kaikkea rehellistä toimintaa.
Kadehdin silti vähän niitä nokkelia ihmisiä jotka hankkivat teet kauppoihinsa eurooppalaisten tukkujen kautta; sieltä tavarat varmaan tulevat kuin junat, tasaisesti ja suurin piirtein silloin kun lipussa lukee.
Sitten kävi niin kuin hankalille asioille aina jossakin vaiheessa käy: unohdin koko jutun.
Vain päivä riitti. Naps, sain sähköpostia: uusi lähetys laitettu matkaan muutama päivä sitten, oho, perillä tullissa.
Tänään haudutan teetä sinivalkoisessa Gaiwanissa ja melkein nauran kun vihreä tuoksu karkaa höyrypilvinä kannen raoista.
Nämä lähetykset saapuvat kuin muuttolinnut, yllättäen, sellaisena päivänä kun mietin jo jotakin muuta.
Ehkä ne tahtovat enemmän kuin hyväksyvän nyökkäyksen ja ajallaan täytetyt paperit, ehkä ne ansaitsevat kaiken hämmästyksen ja ilon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti