Haluan tietää miltä Ganden kylän syksyn Anxi Tie Guan Yin maistuu.
Siltä ihan samalta paikalta kuin keväälläkin, pieninä erinä käsin poimittu, rullattu, kuivattu ja pakattu.
Teekasvit ovat samoja, mutta elävinä, kasvavina olentoina ne muuttuvat koko ajan.
Niiden juuret kaivavat kiinni maahan jolla minäkin tallustelen, lehdet syövät samaa häikäisevää päivänvaloa. Lehtien hengitys on kuin omani, reagoi ympäröivään ja muuttaa maailmaa. Niiden elämä on tiukasti kiinni tässä planeetassa.
Ja lehdistä haudutettu tee on erilaista joka vuosi ja eri vuodenaikaan; samaa, mutta silti jokin on muuttunut.
Tiedän, että monet teet sekoitetaan joka vuosi suurina lehtimassoina useista eri kasveista, eri viljelmiltä, hiukan eri poiminnoista. Sillä tavoitellaan tasaista laatua, samaa makua kuin aina ennenkin. Sellaiselle teelle annetaan nimi, mutta se ei ole enää mitään poimintaa.
Jostakin niin kauniista saadaan aikaiseksi niin mitäänsanomatonta, hallitun erinomaisen tylsää.
Luultavasti on olemassa monia asioita joista ei kannattaisi edes yrittää päättää. Voisiko niille vaikka antaa tilaa kasvaa?
Minusta on toisinaan mukava kuvitella olevani samanlainen kuin teekasvit. Että muutumme kaikki jollakin tavalla pikku hiljaa yhdessä. Sen minä haluaisin maistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti