SuuriPunainenViitta
23.11.2013
DaHongPao-teen maine on suuri, ja joidenkin kasvien poimintoja myydään varsin korkeaan hintaan. Alkuperäisten puiden lehtiä ei rahalla enää saa, ja niiden pistokkaista aidon alueen lähelle kasvatettujen kasvien poiminnatkaan eivät ole arkiteetä. Eipä DaHongPaon sitä tarvitse ollakkaan.
Tänään teekannuuni on eksynyt ihmeellisen tuoksuisia, yli satavuotiaiden puiden tummia ja paksuja lehtiä.
Teetä hauduttaessani ajattelen kuinka kauan sitten se on saanut alkunsa alkuperäisten siementen itäessä. Vanhat, salaperäiset puut elävät kymmeninä ja satoina uusina hellästi ihailtuina kasveina ja nauravat paksuuntuvaan kaarnaansa. Tee on niin hyvää että se nauraa vielä kupissakin.
Käperryn savisen kannun ympärille kun kaadan lehdille vettä, vahvaa makua hennompi tuoksu nousee kannusta huumaavana. Toivon että se tarttuu tukkaani enkä unohda sitä ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti