tiistai 19. elokuuta 2014

Maan makua

Haluttuja Pu'er reseptejä toteutetaan myös edullisina versioina. Kun Pu'eria kuluu paljon, ne ovat hyvä vaihtoehto jokapäivän teeksi.


PiXiu-kahvainen piikki haukkaa palan CNNPn kakkua 
Edullisissa versioissa lehtien ikä, poiminta-alue ja kypsytys-aika pyritään toistamaan alkuperäisen teen tavalla. Lehtien laatu ei kuitenkaan ole silloin yhtä korkea, puut eivät ole yhtä vanhoja, poiminta ei ole ollut niin huolellinen tai lehdet on kerätty laajemmalta alueelta. Kypsytys tehdään myös silloin suuremmissa erissä.


CNNPlle valmistettu Menghain resepti 7572
CNNP on paitsi Pu'er valmistaja, myös Pu'er teen viejä, ja tilaa useita haluttuja reseptejä edullisempina versioina ulkomaan myyntiin. Osa teestä tehdään hiukan erilaisella puristuksella koska halutaan ottaa huomioon eri maiden säilytysolot.


Teen puristus kivi
Pienen Kilpikonnan tee-varastolle saatiin vertailuun vuoden 2007 Menghai-teen resepti 7572 ja samalla reseptillä CNNPlle tehty tee vuodelta 2006. Kumpikin kakku koostuu tasaisesta sekoituksesta lehtiä ja silmuja, väri on yhtä tumma. Menghain kakun lehdet ovat hiukan pienempiä ja koostumus tiukempi, molemmat kuitenkin hyvin tiiviitä kivipuristuksia.


Menghain kakku vuodelta 2007

CNNPlle tehty kakku vuodelta 2006

Haudutettu tee on punaista, kirkasta, voimakkaasti tuoksuvaa. Mutta CNNPlle valmistettu Pu'er tuoksuu maalta, turpeelta, mullalta ja sateelta. Hienostuneempi tuoksu nousee alkuperäisen teen Gaiwanista. Molemmat ovat raikkaita ja makeita.



Tänään minulla on ikävä Malesiaa. Kuvittelen ympärilleni kuuman ilman täyteen tuoksuja ja hajuja, huudahdukset ja puheensorinan jossa sekoittuvat eri kielet. Ja teen monta haudutusta vahvaa, maan makuista teetä.



sunnuntai 3. elokuuta 2014

Tee-testi LiShan


Vasemmalla TianFu, oikealla CuiFeng

Kun Pienen Kilpikonnan kauppaan tuli uusia teelaatuja Taiwanilta teki mieli koettaa miten kaksi Päärynävuorten teetä eroavat toisistaan. Nämä teet tulevat suuremman vuoriston eri alueilta, mutta ne on poimittu melkein samaan aikaan, -molempien ensipoiminta on vasta Kesäkuussa- ja lajikkeet ovat alun perin samat. 

Korkeammalla (2200m) kasvanut TianFu tuoksui vahvemmin, se oli kuin pieni kukkaniitty kämmenellä. CuiFengin (2000m korkeudelta) tuoksu oli kuivana aika vaisu. Kuivien pienten lehtipallojen ulkonäkö ei eronnut suuresti, TianFun lehdissä oli vähän enemmän vaaleaa vihreää.


LiShanTianFu tuoksu-kuppeihin

Teet hautuivat posliini-Gaiwaneissa, ensin 90°C vedessä ja seuraavat haudutukset 80°C. Nyt kummankin tuoksu oli voimakas. Käytimme aromikuppeja ja haistelimme vahvaa teen tuoksua myös Gaiwanien kansista. LiShanTianFun lehdet aukenivat nopeammin, kolmella haudutuksella kokonaan, kun CuiFengin olivat vielä aika ryppyisiä.


TianFu


CuiFeng

LiShanTianfua kuvailtiin sanoilla:
kermainen, täyteläinen, kevyt, kukkaisempi, hienompi
ja LiShanCuiFeng:
hedelmäinen, hapokas, happamampi, mielenkiintoinen, TieGuanYin-tyyppinen, voimakkaampi
vasemmalla TianFu, oikealla CuiFeng

Muutama testaaja oli sitä mieltä että erot olivat suuria. Lopuksi teimme vielä sokkotestin eikä teelaatujen erottaminen ollut kenenkään mielestä hankalaa. Ikkunasta sisään lentänyt iso Neitoperhonen pyöri teetarjottimen päällä ja yritti ilmeisesti kertoa että ihan hyvältä ne tuoksuu. Siitä olisi tullut kaunis kuva, mutta perhonen oli jo autettu ulos ikkunasta kun asia tuli mieleen. 

lauantai 2. elokuuta 2014

Sinivihreä päivä



Tuoksu ei hyökkää vasta avatusta Taiwanin teepaketista, se pikemminkin kierii esiin kädelleni vierivien tiukkojen lehtinupuroiden tavalla. Laitan lehdet tyhjään Gaiwaniin, kuumennan veden ja vien ne ulos. ilma on ollut ihana monta päivää, niin kuumaa ja tuoksuvaa että tuntuu kuin koko alue olisi siirtynyt satojen kilometrien päähän. Jotain kummallista on myös pihan lehmuksissa, toissayönä siellä alkoi sirittää kova-ääninen hyönteinen, niin äänekäs että se kuuluu helposti yli tuulettimen hurinan. Viime yönä se sai seuraa ja ne lauloivat koko yön kun minä nukuin.

Aikaa sitten keltaiseksi paahtunut pihanurmikko on pitkästä aikaa aamukasteessa. Varpaat kippurassa istun penkille ja kaadan veden lehdille. Nyt tuoksu on selvästi herännyt, se on varmaan rohkaistunut puissa piileskelevien pikku ötököiden läsnäolosta; eksoottisia vieraita kun ovat kummatkin.

Nojaan puupöytään lumoava maku suussani ja ihastelen kadulla lehmusten takana liikkuvia ihmisiä. Noin kauniina ja ajatuksissaan ne ovat vain aamulla.

MeiShan Cuiyu, LuumuVuorten Vihreä Jade