22.5.2013
Itsekseni kotona. Vailla selkeästi osoitettuja tehtäviä.
Tilaisuus on erinomainen pöhköjen ideoiden toteuttamiselle.
Haen teehyllystä pari vuotta vanhaa vihreää WuLongia. Paahtamaton sanotaan pussin kyljessä.
Pieni kahvallinen terässihti, reilu ruokalusikallinen tiukaksi rullattuja lehtiä ja leivänpaahdin. Laitan paahtimen päälle ja asetan sihdin sen yläpuolelle.
On mielestäni äärimmäisen tärkeää, etten ole koittanut googlettaa aihetta tai ottaa selville kuinka moni muu on saanut saman idean.
Tapahtuuko mitään?
Haistelen lehtiä ja ravistan välillä sihtiä kevyesti. Ehkä paahdin ei anna tarpeeksi kuumuutta.
Olisiko pannu ollut parempi? Teelehdet alkavat liikahdella hiljaa, nyrkkiin suljetut muodot aukeavat hiukan. Tuoksu on herkullinen.
Haudutan teetä uteliaana. Lupaavaa tuoksua seuraa houkuttelevan makea ja vivahteikas tee. Paksu suutuntuma on ennallaan.
Ajan lehdistä kadottama maku on palannut, ei täydellisenä, eikä missään tapauksessa samanlaisena, mutta hämmentävän hyvänä. En tiedä kestääkö näin vaatimattomin menetelmin tehty herätys kovin pitkään, mutta minä juonkin tämän nyt.
Juodessani mietin, että kannattaa viettää aikaa säännöllisesti yksin, jottei ajatuksia tule arvioitua liian tarkkaan ennen toteutusta. Epäonnistumisen vapaus nostaa huikeasti elämän arvoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti